![]() |
© bazarforlag.fi |
Miljoonia
sirpaleita on kertomus James Freyn kuudesta viikosta päihdeklinikan
vieroitushoidossa. Valitsin kirjan, sillä se vaikutti
mielenkiintoiselta; kuvaillaanhan nykypäivän TV-sarjoissa,
elokuvissa ja kirjoissa huumeriippuvuutta vähän kevyin mielin.
Miljoonia sirpaleita kertoi karun totuuden kuoleman partaalla
vartoilevan 23-vuotiaan miehen riippuvuudesta, ja se ei ollut mitään,
mitä luulin sen olevan.
James Frey on kirjoittanut kirjan
päästyään vieroituksesta ja ollessaan kuivilla, mutta tapahtumien
erittely ja kuvailu ovat kuin otteita reaaliaikaisesta päiväkirjasta.
Hän todella vetää lukijan alas mukanaan, ja repii kyntensä irti
kiipiessään ylös elämänsä syvimmästä kuilusta. Kun huonommin
ei voi enää mennä, on ainoa suunta ylöspäin. Freyn tapauksessa
hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: raitistu tai kuole.
Freyn
tarina ei ole pelkkää vieroitusoiretta, vaan kertomukseen kietoutuu
myös suloinen ja koskettava rakkaustarina, perhesiteiden
uudelleensolmimista ja tärkeitä luottamus- ja ystävyyssuhteita.
Frey kunnioittaa lukijaa ja kertoo asiat niin kuin ne ovat – hän
ei todellakaan kainostele henkilökohtaisten asioidensa jakamista.
Tietenkin kaikkien klinikalla Freyn kanssa samaan aikaan olleiden
potilaiden ja henkilökunnan jäsenten nimet on muutettu, mutta Frey
kertoo heistä aidosti ja välittävästi.
Kirja oli todella
paksu ja sen lukemiseen vierähti tovi jos toinenkin, mutta väitän
vaivan olleen sen arvoista. Frey ei kerjää teoksellaan myötätuntoa,
joten en sitä hänelle anna, vaikka välillä kävikin sääliksiä
niitä Freyn esittelemiä ihmispoloja, jotka olivat elämässään
ajautuneet niin huonoon jamaan. Frey kertoo omista tunteistaan vain
vähän, ja antaa tekojensa puhua puolestaan. Hän kehuu aidosti
tapaamiaan ihmisiä ja heidän kehitystään, haukkuu niitä jotka
haukut hänen mielestään ansaitsevat sekä puolustaa itseään ja
haavoittuvaista uutta rakastaan tilanteen vaatimalla tavalla. Teos
oli todella koskettava, välillä kuvottavan todellinen ja ahdistavan
lähellä; tällaista on ollut tämän oikean ihmisen, James Freyn,
elämä.
Välillä kirjaa lukiessani heräsin ajattelemaan, että
teos pohjautuu tositarinaan; kaikki ne surkeat kohtalot, joista Frey
kertoo, ovat olleet aivan oikeita ihmisiä. Käytän imperfektiä
”olleet” siksi, että kirjan viimeisillä sivuilla on lista
kaikista niistä Freyn klinikalla tapaamista, hänelle tärkeistä
ihmisistä, jotka ovat kuolleet klinikalta lähdettyään. Niistä 12
ihmisestä, jotka hän on halunnut erikseen mainita, 3 suorittaa
elinkautista tuomiota ja loput ovat kuolleet, tavalla tai toisella.
Freyn klinikalla tapaamista ihmisistä vain yksi on pysynyt
raittiina.
James Frey ei ole enää sortunut käyttämään
alkoholia eikä huumeita.
”Miksi
sua pelottaa?
Mä tiedän, etten mä ole parantunut.
Miksi sä
niin kuvittelet?
Mä tiedän sen mun sydämessä.
Mikset sä
sitten jää tänne siihen asti, kunnes sun olo muuttuu
paremmaksi?
Ei siitä olisi mitään hyötyä.
Miksei muka?
Ei
musta tule ikinä tän parempaa. Musta ei saada ikinä normaalia eikä
tuska häviä koskaan. Ei kuuna päivänä.”