 |
| © Gummerus Kustannus |
Blaine
Hardenin teos Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta kertoo Pohjois-Korean
kenties pahamaineisimmalla vankileirillä syntyneen Shin Dong-hyukin
uskomattoman pakenemiskertomuksen. Shin on tiettävästi ainoa, joka
on onnistunut pakenemaan Pohjois-Korean vankileiriltä.
Harden
sai kuulla Shinin tarinan hänen julkaistuaan koreankieliset
muistelmansa muutama vuosi vapautumisensa jälkeen. Myöhemmin
osoittautui, ettei Shin ollut muistelmissaan aivan rehellinen, ja
Harden pääsi kirjassaan korjaamaan nämä väärentyneet totuudet.
Shin kasvatettiin leirillä täysin tiedottomana muusta
maailmasta, ja hän kasvoikin siihen uskoon, että leiri on kaikki
mitä on. Shin ei kaivannut ulkomaailmaa, sillä hän ei tiennyt sen
olemassaolosta. Shin ei elätellyt toivoa paremmasta, sillä hän ei
tuntenut muita vaihtoehtoja – eikä hän tiennyt, mitä toivo oli.
Kirja oli helppo lukea, mutta äärimmäisen vaikea käsittää.
Kaikki kirjassa kuvaillut raa'at ja epäinhimilliset tapahtuvat ovat
aitoja ja jatkuvat Pohjois-Koreassa edelleen. Jopa itse Shin on
hämmästellyt, miten koskematon synnyinvaltionsa onkaan; koko
maailma tietää, mitä siellä tapahtuu, mutta kukaan ei voi tehdä
asialle mitään. Pohjois-Korean mukaan leiri 14:ää ei ole
olemassakaan, vaikka se on koko maailman nähtävissä Google Earth
-palvelussa. (Pohjois-)Korean keskusuutistoimisto totesi 6.3.2009,
että ”Tässä maassa ei tunneta 'ihmisoikeuskysymystä', sillä
kaikki viettävät mitä arvokkainta ja onnellisinta elämää.”
Shinillä on ollut vaikeuksia sopeutua elämään vapaudessa,
sillä hän ei ole oppinut nuoruudessaan minkäänlaisia sosiaalisen
kanssakäymisen taitoja; elämän tarkoitus oli selvytyminen hengissä
keinolla millä hyvänsä, tarkoitti se sitten oman äidin
kavaltamista, rottien syömistä tai keiton nuolemista lattialta.
Häpeää Shin ei teoistaan osannut tuntea, sillä elämä oli
pelkkää kamppailua ruuasta.
Blaine Harden on onnistunut
yhteistyössä Shin Dong-hyukin kanssa onnistunut saattamaan suurelle
yleisölle raa'an totuuden siitä, minkälaista elämä
Pohjois-Korean vankileireillä on. Ja niin masentavaa kuin se onkin,
asiat jatkuvat ennallaan.
”'Rakkaus', 'armeliaisuus' ja 'perhe' olivat merkityksettömiä sanoja.
Jumala ei ollut kadonnut tai kuollut – Shin ei ollut koskaan edes
kuullut hänestä. Wieselin Yö-teoksen
esipuheessa todetaan, että nuoren ihmisen tietämyksen kuolemasta ja
pahuudesta pitäisi rajoittua siihen, mitä kirjoista oppii.
Vankileirillä eläessään Shin ei tiennyt, että kirjallisuutta oli
edes olemassa. Hän näki siellä vain yhden kirjan, korean
kieliopin. Sitä piteli kädessään vartija-asuinen opettaja, jonka
vyöltä roikkui revolveri ja joka alaluokilla pieksi hänen
luokkatoverinsa hengiltä karttakepillä.”
No comments:
Post a Comment