XI: Charles Bukowski; POSTITOIMISTO

© kauppa.sammakko.com

Charles Bukowskin esikoisteos Postitoimisto kertoo kirjailijan alter egon Henry Chinaskin elämästä postitoimiston työntekijänä. Välillä Chinaski lopettaa työt, mutta palaa kuitenkin lähes aina takaisin. Postin jakamisen ja lajittelemisen ohella Chinaski juo viinaa, harrastaa seksiä ja pelaa uhkapelejä. Töissä hän niskuroi ja häntä ärsyttävät postitoimiston tarkat säännöt. 

Teos pohjautuu Bukowskin omaan elämään, onhan hän tehnyt lähes koko elämänsä töitä postitoimistolla. Sitä, mikä tarinassa on keksittyä ja mikä Bukowskin muistelua, on hankala erottaa. Tosin suurimmilta osin toivon, että ainakin jotkut kohdat olisivat keksittyjä; vähintäänkin ne, joissa päähenkilö Chinaski heittelee tavaroita, lyö tai raiskaa naisia. Bukowski ei säästele sanojaan kuvailuissaan. Sen perusteella en suosittelisi kirjaa perheen pienimmille...

Bukowski kertoo Chinaskin elämästä minäkertojamuodossa, mikä on ihan hauskaa luettavaa. Kirja kuulostaa lähinnä todella pitkältä tarinalta, minkä kaveri kertoo toiselle baariviikonlopun jälkeen. Puhekieliset repliikit tuovat tarinaan tietynlaista rentoutta, vaikka kieli nyt onkin vähän, no, 80-luvulta. Vaikka teos ei sinänsä ollut hauska, ennemminkin ankea, repliikit olivat ne rivit, joita lukiessa rupesi hymyilyttämään. Muuten ilme pysyi lähinnä peruslukemilla niitä kohtia lukuunottamatta, jotka saivat aikaan hämmennyksen ja inhonsekaisia tunnetiloja. Tästä esimerkkinä voisi toimia kohtaus, jossa Chinaskin naisystävä synnyttää parille tyttären, ja käydessään katsomassa tytärtään Chinaski kiinnittää enemmän huomiota sairaanhoitajan sääriin ja rintoihin kuin vastasyntyneeseen lapseensa. 

Postitoimisto on (ilmeisesti) klassikko, minkä takia sekin tällä listalla lienee. Minuun se ei kuitenkaan aivan uponnut. Toki se oli välillä ihan huvittava ja teksti helppo- ja nopealukuista, mutta todella pitkät valituskirjelmät ja ylitseampuva pahan pojan elämän kuvailu pilasivat muuten hyvän asetelman. Tarkat selitykset postitoimiston toiminnasta tuntuivat välillä vähän turhilta, ja valehtelisin, jos väittäisin etten hypännyt paria sivua yli, sillä ne olivat niin kuolettavan tylsiä. 

Chinaski sanoo vähän mitä tykkää tai mitä sylki suuhun tuo muun muassa afroamerikkalaisista, naisista sekä Yhdysvaltojen hallituksesta. Jos unohtaa, että teos pohjautuu Bukowskin omaan elämään ja varmastikin aivan aitoihin mielipiteisiin, voi teosta pitää ihan jännittävänä, vähän villinä ja hämäräperäisenä kaunokirjallisena teoksena erään Henry Chinaskin elämästä. (Luulen, että Bukowski oli joko pilvessä tai kännissä romaania kirjoittaessaan.

”MITÄ VIKAA PERSREI'ISSÄ MUKA ON, MURU? SINULLA ON PERSREIKÄ, MINULLA ON PERSREIKÄ! JA KUN SINÄ MENET KAUPPAAN JA OSTAT HIENON PAISTIN NIIN ON SILLÄ PAISTILLAKIN OLLUT PERSREIKÄ! PERSREIÄT TÄYTTÄVÄT MAAN!”