IV: Blaine Harden; LEIRI 14: PAKO POHJOIS-KOREASTA

© Gummerus Kustannus

Blaine Hardenin teos Leiri 14: Pako Pohjois-Koreasta kertoo Pohjois-Korean kenties pahamaineisimmalla vankileirillä syntyneen Shin Dong-hyukin uskomattoman pakenemiskertomuksen. Shin on tiettävästi ainoa, joka on onnistunut pakenemaan Pohjois-Korean vankileiriltä.

Harden sai kuulla Shinin tarinan hänen julkaistuaan koreankieliset muistelmansa muutama vuosi vapautumisensa jälkeen. Myöhemmin osoittautui, ettei Shin ollut muistelmissaan aivan rehellinen, ja Harden pääsi kirjassaan korjaamaan nämä väärentyneet totuudet.

Shin kasvatettiin leirillä täysin tiedottomana muusta maailmasta, ja hän kasvoikin siihen uskoon, että leiri on kaikki mitä on. Shin ei kaivannut ulkomaailmaa, sillä hän ei tiennyt sen olemassaolosta. Shin ei elätellyt toivoa paremmasta, sillä hän ei tuntenut muita vaihtoehtoja – eikä hän tiennyt, mitä toivo oli.

Kirja oli helppo lukea, mutta äärimmäisen vaikea käsittää. Kaikki kirjassa kuvaillut raa'at ja epäinhimilliset tapahtuvat ovat aitoja ja jatkuvat Pohjois-Koreassa edelleen. Jopa itse Shin on hämmästellyt, miten koskematon synnyinvaltionsa onkaan; koko maailma tietää, mitä siellä tapahtuu, mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään. Pohjois-Korean mukaan leiri 14:ää ei ole olemassakaan, vaikka se on koko maailman nähtävissä Google Earth -palvelussa. (Pohjois-)Korean keskusuutistoimisto totesi 6.3.2009, että ”Tässä maassa ei tunneta 'ihmisoikeuskysymystä', sillä kaikki viettävät mitä arvokkainta ja onnellisinta elämää.”

Shinillä on ollut vaikeuksia sopeutua elämään vapaudessa, sillä hän ei ole oppinut nuoruudessaan minkäänlaisia sosiaalisen kanssakäymisen taitoja; elämän tarkoitus oli selvytyminen hengissä keinolla millä hyvänsä, tarkoitti se sitten oman äidin kavaltamista, rottien syömistä tai keiton nuolemista lattialta. Häpeää Shin ei teoistaan osannut tuntea, sillä elämä oli pelkkää kamppailua ruuasta.

Blaine Harden on onnistunut yhteistyössä Shin Dong-hyukin kanssa onnistunut saattamaan suurelle yleisölle raa'an totuuden siitä, minkälaista elämä Pohjois-Korean vankileireillä on. Ja niin masentavaa kuin se onkin, asiat jatkuvat ennallaan. 

”'Rakkaus', 'armeliaisuus' ja 'perhe' olivat merkityksettömiä sanoja. Jumala ei ollut kadonnut tai kuollut – Shin ei ollut koskaan edes kuullut hänestä. Wieselin Yö-teoksen esipuheessa todetaan, että nuoren ihmisen tietämyksen kuolemasta ja pahuudesta pitäisi rajoittua siihen, mitä kirjoista oppii. Vankileirillä eläessään Shin ei tiennyt, että kirjallisuutta oli edes olemassa. Hän näki siellä vain yhden kirjan, korean kieliopin. Sitä piteli kädessään vartija-asuinen opettaja, jonka vyöltä roikkui revolveri ja joka alaluokilla pieksi hänen luokkatoverinsa hengiltä karttakepillä.”