XIII: James Frey: MILJOONIA SIRPALEITA

© bazarforlag.fi

Miljoonia sirpaleita on kertomus James Freyn kuudesta viikosta päihdeklinikan vieroitushoidossa. Valitsin kirjan, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta; kuvaillaanhan nykypäivän TV-sarjoissa, elokuvissa ja kirjoissa huumeriippuvuutta vähän kevyin mielin. Miljoonia sirpaleita kertoi karun totuuden kuoleman partaalla vartoilevan 23-vuotiaan miehen riippuvuudesta, ja se ei ollut mitään, mitä luulin sen olevan.

James Frey on kirjoittanut kirjan päästyään vieroituksesta ja ollessaan kuivilla, mutta tapahtumien erittely ja kuvailu ovat kuin otteita reaaliaikaisesta päiväkirjasta. Hän todella vetää lukijan alas mukanaan, ja repii kyntensä irti kiipiessään ylös elämänsä syvimmästä kuilusta. Kun huonommin ei voi enää mennä, on ainoa suunta ylöspäin. Freyn tapauksessa hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: raitistu tai kuole. 

Freyn tarina ei ole pelkkää vieroitusoiretta, vaan kertomukseen kietoutuu myös suloinen ja koskettava rakkaustarina, perhesiteiden uudelleensolmimista ja tärkeitä luottamus- ja ystävyyssuhteita. Frey kunnioittaa lukijaa ja kertoo asiat niin kuin ne ovat – hän ei todellakaan kainostele henkilökohtaisten asioidensa jakamista. Tietenkin kaikkien klinikalla Freyn kanssa samaan aikaan olleiden potilaiden ja henkilökunnan jäsenten nimet on muutettu, mutta Frey kertoo heistä aidosti ja välittävästi.

Kirja oli todella paksu ja sen lukemiseen vierähti tovi jos toinenkin, mutta väitän vaivan olleen sen arvoista. Frey ei kerjää teoksellaan myötätuntoa, joten en sitä hänelle anna, vaikka välillä kävikin sääliksiä niitä Freyn esittelemiä ihmispoloja, jotka olivat elämässään ajautuneet niin huonoon jamaan. Frey kertoo omista tunteistaan vain vähän, ja antaa tekojensa puhua puolestaan. Hän kehuu aidosti tapaamiaan ihmisiä ja heidän kehitystään, haukkuu niitä jotka haukut hänen mielestään ansaitsevat sekä puolustaa itseään ja haavoittuvaista uutta rakastaan tilanteen vaatimalla tavalla. Teos oli todella koskettava, välillä kuvottavan todellinen ja ahdistavan lähellä; tällaista on ollut tämän oikean ihmisen, James Freyn, elämä.

Välillä kirjaa lukiessani heräsin ajattelemaan, että teos pohjautuu tositarinaan; kaikki ne surkeat kohtalot, joista Frey kertoo, ovat olleet aivan oikeita ihmisiä. Käytän imperfektiä ”olleet” siksi, että kirjan viimeisillä sivuilla on lista kaikista niistä Freyn klinikalla tapaamista, hänelle tärkeistä ihmisistä, jotka ovat kuolleet klinikalta lähdettyään. Niistä 12 ihmisestä, jotka hän on halunnut erikseen mainita, 3 suorittaa elinkautista tuomiota ja loput ovat kuolleet, tavalla tai toisella. Freyn klinikalla tapaamista ihmisistä vain yksi on pysynyt raittiina.

James Frey ei ole enää sortunut käyttämään alkoholia eikä huumeita. 

”Miksi sua pelottaa?

Mä tiedän, etten mä ole parantunut.

Miksi sä niin kuvittelet?

Mä tiedän sen mun sydämessä.

Mikset sä sitten jää tänne siihen asti, kunnes sun olo muuttuu paremmaksi?

Ei siitä olisi mitään hyötyä.

Miksei muka?

Ei musta tule ikinä tän parempaa. Musta ei saada ikinä normaalia eikä tuska häviä koskaan. Ei kuuna päivänä.”