I: Aki Ollikainen; NÄLKÄVUOSI

© Elisa Kirja

Nälkävuosi oli ensimmäinen koskaan kuuntelemani äänikirja. Kirjan valitessani ajattelin sen olevan yksi historiakirja muiden joukossa, sopiva kohde, jolla kokeilla äänikirjojen kuuntelemista. Aluksi kirja vaikutti pitkäveteiseltä ja ankealta, mutta ankeuden alta paljastui todella aidontuntuinen tarina nälkää kärsivästä Suomesta. Kirjan kertomus on tarinana toki koskettava, mutta päälimmäisenä minulle jäi mieleen Ollikaisen tapa kertoa tarinansa: teksti on karkeaa ja suoraa sekä esiintyvät metaforat ovat syvällisiä ja todella kaivavat tiensä lukijan mieleen.

Kirjassa mikään ei ole kaunista. Tarina ja tyyli tukevat toisiaan; millään muulla tavalla kerrottuna ei tarina nälkävuosista olisi yhtä ruma ja aito. Nälkää kärsivät henkilöt ovat surullisia annettujen olosuhteiden johdosta, mutta vahvoja taistelussaan nälkää vastaan, kun taas etuoikeutetummat nauttivat elämästään pitäen tilannettaan lähes itsestäänselvyytenä.

Historiallistakin näkökulmaa kirjassa on, vaikka se on kaunokirjallinen teos. Ollikaisen tarkoituksena on kuvailla vähemmälle huomiolle jääneiden ”tavallisten” ihmisten elämää, mutta mukaan mahtuu myös korkealuokkaisia Helsinkiläisiä sekä nimeltämainitsematon senaattori. Senaattorin silmin tarinaa tarkastellessa saattaa huomata monia tärkeitä uudistuksia autonomisen Suomen historiassa. 

Äänikirjaversio kirjasta osoittautui lopulta huonoksi valinnaksi, sillä äänikirjassa on vaikeampi palata taaksepäin. Teosta kuunnellessa olisin useampaan kertaan halunnut lukea joitakin kohtia uudestaan. Siitä huolimatta, että jotkut kohdat menivät ohitse liian nopeasti, oli kirjan juoni selkeä, vaikkakin ajoittain hieman tylsä. Tapahtumiin pysähdyttiin liiankin pitkiksi toveiksi kerrallaan ja ajoittain kerronta oli hieman liiankin yksityiskohtaista. Kirja oli kuitenkin taidokkaasti viimeistelty, joka yksinkertaisuudessaan tunkee syvälle alitajuntaan.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: kirja oli hyvä, mutta en pitänyt siitä.

”Nälkä on se kissanpentu, jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukuttiin avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle, ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.”