VIII: Stephen Chbosky; ELÄMÄNI SEINÄRUUSUNA

© adlibris.com

Luin kesällä perin monta kirjaa, mutta Elämäni seinäruusuna jätti minuun varmasti kaikista eniten jälkensä. Ostin pokkariversion Chboskyn esikoisteoksesta alkukeväästä, ja sittemmin olen joutunut paikkailemaan takakantta maalarinteipillä, sillä se oli niin kärsinyt. Olen lukenut kirjan jokaisen sivun vähintään kahdesti, ja voin sanoa käsi sydämellä, että tämä ei ole jäänyt tähän.

Charlie, lukion ensimmäisen vuoden opiskelija, on seinäruusu. Mikään muu juonessa ei ole relevanttia, sillä koko teos on Charlien kehityskertomus seinäruususta, no, vähän vähemmän seinäruusuksi. Charlie saa ystäviä ja keräilee ensimmäisiä kertoja; ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen suudelma, ensimmäinen kerta auton ratissa, ensimmäinen kerta the Rocky Horror Picture Show'n lavalla. Lista jatkuu.

Kirja loi minulle toisen ulottuvuuden. Istuin usein kirjaa lukiessani rantakadulla ja katsoin laivojen lipuvan ohi. Myöhemmin, kun luin kirjaa metrossa tai lentokentällä, luulin edelleen olevani rannalla. Syksyllä kirjaa lukiessani mielessäni on edelleen kesä. Kirja syöpyi mieleeni pitkäksi aikaa, ja saatoin valvoa puoli kolmeen asti aamuyöllä koska halusin lukea ”vielä yhden sivun”. En ole ollut näin koulussa mihinkään kirjaan sitten ala-asteen, jolloin juoksin joka päivä koulusta kotiin lukemaan Twilight ia...

Pidin Chboskyn tyylistä esitellä Charlien elämää kirjeiden avulla. Kirjeissä pääsi paljon lähemmäs päähenkilöä kuin millään kaikkitietävälläkään kertojalla olisi päässyt. Charlie oli kirjeissään avoin ja suora, syöksi kaikki ajatuksensa paperille sen enempää kaunistelematta. Silti Chbosky sai paljastettua Charliesta loppuun asti aina jotakin uutta, joka piti mielenkiinnon yllä – ja sai uppoamaan syvemmälle Charlien elämään.

En voi sanoa samaistuneeni Charlien henkilöhahmoon, vaikka ajoittain tunsinkin hänen tuskansa. Charlie oli niin aito, ja ajoittain minusta tuntui kuin olisin oikeasti ollut hänen ystävänsä, ja ihan kuin hänen vitkerakenteiset, rönsyilevät ja kauniit kirjeensä olisivat oikeasti tulleet miljoonien muiden kirjan sivuja käännelleiden sijaan vain ja ainoastaan minulle. Vaikka kirjassa aikaa kuluukin vain vuosi, loppuun päästäessä tuntui siltä, että asuisin Charlien naapurissa, sillä tunsin hänet niin hyvin.

Chbosky on onnistunut luomaan päähenkilön sijasta kirjaan elämän, jonka hän on kirjeiden muodossa saanut kansien väliin. Kuten ei Twilight'kaan, ei Elämäni seinäruusuna ollut kaikkien aikojen lempikirjani, mutta lukuhetkellä, laivan lipuessa ohi, tuntui juurikin oikealta, että juuri tämä kirja oli tarttunut pokkarialennuksesta käteeni.

”Kun makasin sinä iltana sängyllä, laitoin Billie Holidayn levyn soimaan ja aloin lukea E.E. Cummingsin runoja. Kun olin lukenut runon, jossa verrattiin naisen käsiä kukkiin ja sateeseen, laskin kirjan käsistäni ja menin ikkunan luo. Tuijotin peilikuvaani ja puita sen takana pitkän aikaa. En ajatellut mitään. En tuntenut mitään. En kuullut levyä. Tuntikausia.

Minua todella vaivaa jokin. En tiedä, mikä.”