IX: David Lagercrantz; MINÄ, ZLATAN IBRAHIMOVIC

© sylvi.fi

David Lagercrantz on yhteistyössä Zlatan Ibrahimovicin kanssa toteuttanut elämänkerrallisen teoksen Zlatanin noususta ongelmaisesta lähiönuoresta erääksi maailman menestyneimmistä jalkapalloilijoista. Luin sekä alkuperäisteoksen ruotsiksi että käännösteoksen suomeksi ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että Zlatan on todella ärsyttävä ihminen.

Asuttuani nyt jo useamman kesän Ruotsissa koin jonkinlaiseksi velvollisuudekseni lukea Zlatanin elämästä kirjoitetun kirjan. Ruotsissa Zlatan on jumala – joka ikinen pikkutyttö ja -poika pitää häntä enemmän tai vähemmän esikuvanaan. Zlatanista kirjoitetaan lähes joka urheilulehdessä, vaikka hän istuisikin loukkaantuneena penkillä tai lomailisi perheineen Bora Boralla. Media ei ole aina hirveän suopea itsepäistä ja jopa hieman arroganttia Ibrahimovicia kohtaan, joten odotin innolla, mikä olisi herran itsensä näkökulma kaikkeen hänen ympärillään pyörivään julkisuuteen.

Kirjassa ei ollut mitään vikaa. Zlatan kertoo Lagercrantzin kautta tarinaansa henkilökohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Tapahtumat etenevät loogisesti ja niitä on helppo seurata. Teosta ei ole tupattu täyteen epäoleellisuuksilla tai latteuksilla, vaan luonteelleen ominaisesti Zlatan kertoo asiat niin kuin ne ovat. Turhia kainostelematta Zlatan haukkuu muun muassa entisen managerinsa, joukon vanhoja joukkuetovereitaan ja sisaruspuoliaan vuosien edetessä milloin mistäkin syystä – ja vastapainona antaa pehmeän puolensa tulla esiin kertoessaan vaimostaan Helenasta tai pojistaan Vincentistä ja Maximilianista.

Onhan Zlatanissa tietynlainen hohto, mikä selittää ruotsalaisten palvovan asenteen miestä kohtaan, vaikka hän välillä päästeleekin varsin suuria sammakoita suustaan. Zlatan oli huonomaineisen Rodengårdin lähiön katujalkapallon kasvatti, jolla oli ongelmia niin kotona kun koulussakin. Silti nuoruusvuosien pyörävaras nousi Euroopan palkintopalleille ja tekee todennäköisesti enemmän rahaa minuutissa kuin keskivertoruotsalainen vuodessa. Kansallinen sankari, voisi sanoa. Sielultaan teini-ikäinen lähiön riitapukari, jolla on varaa ostaa omilla tuloillaan Ferrari Enzo.

Siitä huolimatta, että mielestäni Zlatan on käsittämätön kusipää, on minulla sentään kunnioitusta hänelle ja kaikille niille uskomattomille asioille, mitä hän on jalkapallon saralla saavuttanut. (Vaikken olekaan ruotsalainen.) Onhan se heinoa, että hän nousi mitättömästä tavallisuudesta paparazzien seuraamaksi tähtipelaajaksi ja ylitti kaikkien odotukset – niin itselleen ominaisella, niin ylilyövällä tavalla kuin vain mahdollista.

”En ole yhtä innoissani noista [remontti]jutuista, mutta yhteen asiaan jätin puumerkkini. Ripustin alakertaan punaisten tapettien päälle ison kuvan kahdesta likaisesta jalasta. Kaverini olivat haltioissaan meillä käydessään: Siistiä, mahtavaa, miten hieno kämppä ja sitä rataa: 'Mutta mitkä noi ällöttävät jalat on! Miten sä voit pitää tollasta paskaa seinillä?'

'Idiootit. Noilla jaloilla tämä luukku on maksettu.' ”