XVII: Anne Muhonen: YSTÄVÄNI VARJO

© kirjasampo.fi

Ystäväni varjo on sarjakuvataiteilija Anne Muhosen vuonna 2009 ilmestynyt teos. Se kertoo yksinäisestä ompelijattaresta, joka ystävystyy oman varjonsa kanssa.

En ole Hesarin sarjakuvien lisäksi juurikaan lukenut sarjakuvia sen jälkeen, kun äitini lopetti Aku Ankan tilaamisen talouteemme (noin 6 vuotta sitten). Olin hyvin skeptinen Ystäväni varjoa kohtaan, kun tajusin sen olevan sarjakuva, olin nimittäin kirjoja kirjalistasta valitessani pyrkinyt välttelemään niitä viimeiseen pisaraan asti. Ystäväni varjo oli kuitenkin osiossa, josta luin kaikki kirjat, joten kuin vahingossa tuli sekin lainattua. En edelleenkään usko, että mikään kaunokirjallinen sarjakuvateos ikinä pystyy kilpailemaan Aku Ankan kanssa, mutta Ystäväni varjo pääsi lähelle. 

Luulin Ystäväni varjon olevan jonkin sortin lastenkirja, mutta tarina oli kyllä aivan liian syvällistä ja vakavaa lapselle luettavaksi. Kaikessa absurdiudessaan varjonsa kanssa kaveeraava tyttö on kuitenkin inhimillinen olento ja herättävä muistutus siitä, että jotkut ihmiset ovat aina yksin. Olessani kesätöissä vanhustenhuollossa näin paljonkin yksinäisyyttä, mutta Ystäväni varjo avasi silmäni sille, että myös joku minun ikäiseni on tälläkin hetkellä yksin. 

Sen enempää juonipaljastuksia tekemättä Ystäväni varjo oli hyvä, eläväinen tarina ja Muhonen oli kertonut sen kuvina selkeästi, mutta vivahteikkaasti. Kuvat ovat hienoja ja taidokkaita, ja päähenkilö on saatu vaikuttamaan hyvin ilmeikkäältä. Myös varjo, joka on musta, ihmisen muotoinen hahmo ilman kasvoja, on esitetty inhimillisenä olentona, ja Muhonen on saanut hänen olemuksensa vangittua vuorosanojen ja liikkeiden avulla todella hyvin. 

” – Olen yrittänyt etsiä ystäviä töistä ja harrastuksista, mutta...
– Eipä ihme, jos kukaan ei soita sinulle, puhelimesi johto ei ole seinässä kiinni!
– Ei tietenkään. Tuntuu huomattavasti mukavammalta olla tietoisesti tavoittamattomissa kuin vain unohduksissa. Sitä voi vaikka kuvitella, että juuri nyt joku soittaa minulle, muttei saakaan kiinni, jolloin soittaja ajattelee: 'Hän on varmaan tekemässä jotain jännää, harmi, etten ole mukana!'
– Eipä ihme, jos kukaan ei soita sinulle, puhelimesi johto ei ole seinässä kiinni!
– Ei tietenkään. Tuntuu huomattavasti mukavammalta olla tietoisesti tavoittamattomissa kuin vain unohduksissa. Sitä voi vaikka kuvitella, että juuri nyt joku soittaa minulle, muttei saakaan kiinni, jolloin soittaja ajattelee: 'Hän on varmaan tekemässä jotain jännää, harmi, etten ole mukana!'”