XV: Karl Ove Knausgård: TAISTELUNI - ENSIMMÄINEN KIRJA

© cdon.fi

Taisteluni on norjalaisen Karl Ove Knausgårdin omaelämänkerrallinen romaani vuodelta 2009. Olin ennen kirjan lukemista hyvin epäileväinen sen suhteen, sillä mielikuvani kirjoista, jotka ovat nimeltään ”taisteluni ” eivät ole järin positiivisia. Knausgårdin teos kuitenkin yllätti minut, ei välttämättä posiitiivisesti, mutta yllättipä kuitenkin.

Teos kertoo Karl Oven nuoruudesta ja myöhemmin myös aikuisuudesta. Hän kertoo nuoren itsensä elämän suurista ja vähemmän suurista tapahtumista niin seikkaperäisesti ja vivahteikkaasti, että rohkenen epäillä tarinan todenmukaisuutta. Norjassa teos on herättänyt paljon huomiota juuri paljastavuutensa takia, ja Knausgård on tunnustanut katuvansa ihmissuhteidensa pilaamista julkaisemalla kaikki pienimmätkin yksityiskohdat teoksissaan.

Knausgård kirjoittaa todella taidokkaasti, teksti on sujuvaa ja siinä on helppo pysyä mukana. Hän kuvailee tapahtumia ja tapahtumapaikkoja selkeästi ja tarkasti, aivan kuin olisi parhaillaan paikalla kuvailemassaan huoneessa. Hän on onnistunut vangitsemaan nuoren Karl Oven tunnetilat ja kokemukset todella tarkasti ja näin luonut koskettavan ja aidontuntuisen kasvukertomuksen. Myöhäisemmästä elämästään kirjoittaessaan Knausgård rohkeasti kertoo isänsä kuolemasta ja tapahtuman vaikutuksista koko perheeseen. Knausgård erittelee todella yksityiskohtaisesti isänäitinsä vaikeuksia, ja liikkuu mielestäni hyvän maun rajoilla. Isoäidin henkilökohtaisimmatkin asiat on käännetty nyt jo yli 11 kielelle.

”Taisteluni – Ensimmäinen kirja” sisältää vasta kaksi ensimmäistä Knausgårdin elämänkerrallisista novelleista, joita on kuusi kappaletta. Yhteensä kaikissa kolmessa kirjassa on yli 3500 sivua. Ensimmäisen kirjan luettuani en pysty kuvittelemaan, mitä Knausgårdilta mahdollisesti olisi vielä voinut jäädä kertomatta. Nostan hattua miehelle, joka on saanut kirjoitettua kolme romaania 46-vuotisesta elämästään.

Kokonaisuudessaan teos oli hyvin vaikuttava. Ihailen Knausgårdin rohkeuden lisäksi myös hänen muistiaan: hän kuvailee lähes täydellisesti, mitä hänellä on ollut päällään esintyessään teinivuosinaan paikallisessa ostoskeskuksessa. Knausgårdin musta huumori saa myös kaikista synkimmät aiheet vaikuttamaan vähän kevyemmiltä – ennen kuin kiirehdin taas ajattelemaan, että nämä asiat ovat todennäköisesti tapahtuneet. Ihan oikeasti.

”Kun olin tehnyt lumityöt, menin takaisin autotalliin, panin lapion pois, otin pussista neljä soihtua, sytytin ne yksi kerrallaan pimeässä ja tunsin väkisinkin iloa niiden pehmeistä liekeistä ja sinisestä sydämestä joka nousi ja laski sitä mukaa kun veto leyhytti niitä. Mietin hetken mihin soihdut olisi parasta pystyttää ja päätin viedä kaksi portaiden juurelle ja kaksi muurin laelle piharakennuksen eteen.

Heti kun olin vienyt ne ulos, kaksi muurille pienen suojaavan lumikinoksen eteen, ja sulkenut autotallin oven, kuulin auton tulevan mutkasta talon alapuolelta. Avasin autotallin oven uudestaan ja kiiruhdin sisään taloon. Halusin että kaikki olisi valmista ennen kuin he tulisivat, niin ettei viimeisten minuuttien toiminnasta olisi yhtään jälkeä näkyvillä. Tämä pieni pakkomielle kasvoi niin voimakkaaksi että tempaisin ohimennen pyyhkeen kylpyhuoneesta ja kuivasin siihen saappaani, jotta niissä ei olisi märkää lunta, ja riisuin loput päällysvaatteista, toisin sanoen takin, pipon, kaulahuivin ja lapaset, omassa huoneessani. Kun tulin takaisin alas, auto oli tyhjäkäynnillä pihalla, sen punaiset takavalot paloivat ja isoisä seisoi käsi auton ovella odottaen että isoäiti nousisi ulos. ”